Blå Drøm
VH21-144-0001
© VRL-11280
Belle on virtuaalihevonen. Sitä ei ole oikeasti olemassa. |
*Satunnainen ikääntyminen
|
Luonnekuvaus
Belle on lempeänrauhallinen muhku, joka osaa pysyvän zen-tilan ylläpidon salaisen taidon. Tämän tamman kanssa ei tarvitse hötkyillä minnekään - jos se olisi ihminen, sen motto olisi 'Kaikelle on aikansa'. Belle vetääkin tallilla eräänlaista rauhanturvaajan virkaa: mikäli pihattokaverit alkavat riekkumaan ja kinastelemaan liikaa, on Belle välittömästi riitapukareiden välissä betoniseinän lailla. Belle ei voi sietää silmillehyppijöitä, joten hurjimmatkin oripojat saavat tuta nahoissaan, mikäli ylittävät tamman äärirajoille venytetyt rajat.
Käsiteltäessä Belle on rauhallinen, vaikka sen hitaus saattaakin aiheuttaa närää hätähousujen keskuudessa. Se tiedostaa ison kokonsa välillä liiankin hyvin, ja on siksi äärimmäisen varovainen liikkeissään eikä välttämättä suostu astumaan sisään traileriin, mikäli kokee sen olevan vähänkään liian pieni tai ahdas. Siksi käsittelijän onkin hyvä olla määrätietoinen ja selkeä, jotta säästytään mustuneilta varpailta ja kolhuilta molemminpuolin. Belleä ei anneta lasten käsiteltäväksi, vaikka luonteensa perusteella se ei sanoisi siihenkään juuta eikä jaata. Tamma omaa lehmänhermot eikä se entisenä valjakkohevosena hätkähdä juuri mitään.
Ratsastaessa Belle on odotettavasti hidasliikkeinen, mutta osaa perusasiat. Kovin monimutkaisia koulukiemuroita tämän tamman kanssa ei voi taiteilla eivätkä jalatkaan nouse kovin korkealle esteillä, mutta Belle on aivan elementissään maastossa. Se on varmajalkainen ja luotettava puskaratsu, joka rakastaa vettä ja erityisesti ruohomättäillä oleskelua hengailun ja syömisen muodossa. Vaikka Bellen valjakkokisaamiset ovatkin jääneet taakse entiseen elämään, osaa se edelleen kärryjenvetämisen jalon taidon ja vie mielellään asiakkaita ajelulle pitkin saaren hiekkateitä. Bellellä on myös mahdollista kokea ihkaoikeaa valjakkoajon huumaa ratsutilan omalla kentällä, mikäli selässä istuminen ei tunnu omalta jutulta. Silloin tällöin jylhän tamman saattaa nähdä myös esiintymässä tilan ulkopuolisissa tapahtumissa kärryjen edessä.
Hoitaessa Belle on jäyhä eikä piittaisi vaikka joku kiskoisi vuohiskarvoista (emme silti voi suositella kokeilemaan!). Sen kanssa kaikki sujuu yleensä mainiosti ja mikäli näin ei ole, tamman kanssa on helppo neuvotella. Belle rakastaa rapsutuksia ja huomiota hoitamisen yhteydessä, ja tämännäköisen nallekarhun lellimistä monen onkin vaikea vastustaa! Herkkuja Bellelle ei saa kuitenkaan syöttää, sillä se on herkkävatsainen ja tarkalla ruokinnalla. Kengittäjä- ja eläinlääkärikäynnit ovat sujuneet Bellen kanssa leppoisasti, vaikka välillä sen suuri koko ja teelautasen kokoiset kaviot ovatkin aiheuttaneet päänvaivaa pienikokoisimmille kengittäjäopiskelijoille.

Sukutaulu
evm-sukuinen
|
|
|
|
|
|
Jälkeläiset
---
Kilpailut ja näyttelyt
---
Päiväkirja
---