Andala's James Bond
© VRL-11280
|
Bondi on virtuaalieläin. Sitä ei ole oikeasti olemassa. |
Luonnekuvaus
Bondin saisi tekemään ruokansa eteen ihan mitä vaan, ja sitä onkin helppo käyttää hyväksi koulutuksessa ja töissä. Se on opetettu paimentamaan lehmiä, ja onkin usein tallityöntekijöiden apuna siirtotilanteissa. Osaa se paimentaa ihmisiäkin - ainakin silloin, kun asiat eivät mene sen oman tahdon mukaan ja se haluaa saada kaksijalkaisiin liikettä. Bondi osaa olla vaativa, mutta se on mielellään kontaktissa ihmiseen ja nauttii jonkinverran rapsutteluistakin. Kovin hyvä sylihauva se ei kuitenkaan ole, sillä aina on uutta tutkittavaa ja tehtävää.
Bondin kanssa voi paimennustyön lisäksi harrastaa muun muassa koirahiihtoa ja -juoksua. Se on energinen kaveri lenkille, ja onpa se joskus vetänyt pieniä lapsiakin pulkassa. Tästä koirasta on siis moneen! Bondi on erittäin fiksu ja tottelee kaikkia käskyjä hyvin terävästi, joskus se ottaa asiat liiankin vakavasti ja se tuntuu olevan aina hieman varpaillaan. Se on melko neutraali uusia ihmisiä kohtaan, mutta tutustuessaan syvemmin siitä tulee suojelevainen omaa laumaansa kohtaan.
Bondin lempipuuhia on tuulen lailla juokseminen ja paimennus. Aina lehmien tai hevosten paimennus ei ole toivottua, joten sen kanssa käydään välillä nosework-harjoituksissa päästelemässä höyryjä. Bondi pitää myös aktivointileluista ja käyttää mielellään päätään erilaisissa haastavissa tehtävissä. Sille kannattaakin tarjoilla ruoka mieluummin älypelien tai vaikka etsinnän kautta kuin suoraan kiposta. Bondi on vahvasti ruokamotivoitunut, lempiruokalistalla on aivan kaikki syötäväksi kelpaava ja kelpaamaton...

Sukutaulu
evm-sukuinen
|
|
|
|
|
|
Jälkeläiset
---