Gullmoli frá Hólmavík
VH20-046-0092
Hilma on virtuaalihevonen. Sitä ei ole oikeasti olemassa. |
*IRL-ikääntyminen
|
Luonnekuvaus
Hilma, se tallin läheisriippuvaisin perskärpänen, joka siitä huolimatta valloittaa suloisuudellaan jokaisen vastaantulevan ihmisen sydämen. Tallin ainoana issikkana se on varannut itselleen paikan ratsutilan sitkeimpänä ja itsepäisimpänä tyyppinä, joka osaa vetää juuri oikeista naruista päästäkseen mistä tahansa pälkähästä. Siitä taidosta onkin hyötyä, sillä se on myös hyvin kekseliäs ja fiksu erilaisten kolttosten suhteen - jos jonain päivänä kaikki ratsutilan hevoset ja eläimet juoksisivat täyttä häkää pitkin kartanon pihaa, kääntyisivät katseet ensimmäisenä meidän rakastettavan raivostuttavaan Hilmaan.
Ratsuna Hilma on varmajalkainen, mutta ei todellakaan alistu kenen tahansa tahtoon. Sen kanssa saakin opetella hevosen kuuntelemisen jalon taidon, sillä Hilma on herkkä sielu eikä siedä yhtään häslääviä ratsastajia ja epäselviä apuja. Tamma saattaa tunnin alussa vaikuttaa helpolta ja jopa laiskaltakin ratsulta, mutta se on kyllä tarkkaillut ratsastajansa viboja jo satuloinnista saakka. Hilma antaa juuri niin paljon kuin ihminen ansaitsee: hyvän ja reilun ratsastajan kanssa se suorastaan liitää radalla, kun taas liian kärsimättömän ja tiukkapipoisen ratsastajan kanssa se vastustelee liikkumista, ja saattaa jopa päättää kadota paikalta, jos ilmapiiri kasvaa liian painostavaksi. Koulukentillä Hilma on sulavaliikkeinen ja herkällä kuolaimella, esteillä sitä saa usein hoputtaa eteenpäin. Maastossa tamma on luotettava ja varma eivätkä epätasaiset maastot ja kalliotkaan saa sitä kompuroimaan.
Hoitaessa Hilma on levoton, ja se onkin hyvä sitoa löyhästi kiinni toimenpiteiden ajaksi. Suitsiessa sen mielipuuhaa on nostella päätään korkealle, joten pienimpien ratsastajien kannattaa pyytää apua niiden laitossa. Satulointi ja harjaaminen ovat Hilmalle helppo nakki, mutta paikallaanseisominen on sille hankalaa ja se saattaa kärsimättömyyttään kuopia herkästi. Tamma ei erityisemmin nauti loimittamisesta, joten loimea laittaessa sitä kannattaa palkita ahkerasti. Taluttaessa Hilma on herkkä kiskomaan ihmistä jokaisen ruohotupon perään, joten taluttajan tulee olla skarppina.
Eläinlääkärikäynnit sujuvat Hilmalta vaivatta. Kengittäjäkin lasketaan tamman ystäväpiiriin, vaikka välillä pitkä seisominen tylsistyttää ja sen kanssa pidetään tavallista enemmän taukoja kengityksen aikana. Lastatessa Hilma sujahtaa kärryyn helposti ilman sen isompaa draamaa.

Sukutaulu
evm-sukuinen
|
|
|
|
|
|
Jälkeläiset
isl-o. Moldskjóni frá Trottúr | s. 11.02.2021 | i. Gaukúr frá Bokkaholtí
isl-t. Gullbrá frá Tröll | s. 01.10.2021 | i. Geralt frá Ljósskógur

Kilpailut ja näyttelyt
ARJ - 06.04.2021 - Trottur - Helppo 4-käynti - 4/18
ARJ - 06.04.2021 - Trottur - Passikoe PP.1 - 1/28
ARJ - 05.04.2021 - Trottur - Helppo töltti - 4/18
ARJ - 05.04.2021 - Trottur - 4-käynti V.1 - 5/28
ARJ - 05.04.2021 - Trottur - Helppo 5-käynti - 4/18
ARJ - 04.04.2021 - Trottur - Helppo töltti - 3/18
ARJ - 04.04.2021 - Trottur - Speedpassi P.2 - 1/28
ARJ - 02.04.2021 - Trottur - Töltti T.1 - 4/28
ARJ - 01.04.2021 - Trottur - Helppo 5-käynti - 3/18
ARJ - 01.04.2021 - Trottur - 5-käynti F.1 - 4/28
ARJ - 31.03.2021 - Trottur - Töltti T.2 - 4/28
ARJ - 31.03.2021 - Trottur - 4-käynti V.1 - 3/28
ARJ - 31.03.2021 - Trottur - Helppo 5-käynti - 4/18
ARJ - 31.03.2021 - Trottur - Speedpassi P.2 - 3/28
ARJ - 30.03.2021 - Trottur - 4-käynti V.1 - 5/28
ARJ - 30.03.2021 - Trottur - Helppo 5-käynti - 4/18
ARJ - 29.03.2021 - Trottur - Helppo 5-käynti - 4/18
ARJ - 28.03.2021 - Trottur - Helppo 4-käynti - 2/18
ARJ - 01.04.2021 - Gideon - Töltti T.1 - 2/23
ARJ - 01.04.2021 - Gideon - 4-käynti V.1 - 1/20
ARJ - 01.04.2021 - Gideon - Passikoe PP.1 - 1/22
ARJ - 01.04.2021 - Gideon - Kouluratsastus FS1 - 4/23
ARJ - 02.04.2021 - Gideon - Töltti T.2 - 3/23
ARJ - 02.04.2021 - Gideon - 4-käynti V.1 - 4/20
ARJ - 03.04.2021- Gideon - Töltti T.2 - 4/23
ARJ - 03.04.2021 - Gideon - Passikoe PP.1 - 2/22
ARJ - 04.04.2021 - Gideon - Töltti T.2 - 4/23
ARJ - 05.04.2021 - Gideon - Töltti T.2 - 4/23
ARJ - 09.04.2021 - Gideon - Töltti T.2 - 4/23
ARJ - 09.04.2021 - Gideon - Passikoe PP.1 - 3/22
ARJ - 10.04.2021 - Gideon - 4-käynti V.1 - 4/20
ARJ - 10.04.2021 - Gideon - Passikoe PP.1 - 3/22
ARJ - 11.04.2021 - Gideon - Passikoe PP.1 - 1/22
ARJ - 12.04.2021 - Gideon - 4-käynti V.1 - 1/22
ARJ - 12.04.2021 - Gideon - Passikoe PP.1 - 2/22
ARJ - 14.04.2021 - Gideon - Kouluratsastus FS1 - 1/23
ARJ - 15.04.2021 - Gideon - Kouluratsastus FS1 :- 2/23
ARJ - 16.04.2021 - Gideon - 4-käynti V.1 - 2/20
ARJ - 17.04.2021 - Gideon - Töltti T.2 - 1/23
ARJ - 17.04.2021 - Gideon - Passikoe PP.1 - 1/22
ARJ - 17.04.2021 - Gideon - Kouluratsastus FS1 - 2/23
ARJ - 19.04.2021 - Gideon - 5-käynti F.1 - 3/21
ARJ - 19.04.2021 - Gideon - Passikoe PP.1 - 2/22
ARJ - 20.04.2021 - Gideon - Töltti T.2 - 1/23
ARJ - 20.04.2021- Gideon - Passikoe PP.1 - 1/22

Päiväkirja
---