Milanova K
VH00-000-0000
© VRL-10444
Nova on virtuaalihevonen. Sitä ei ole oikeasti olemassa. |
|
Nova syntyi pienen ratsastuskoulun, Pientalli Peilikuvan, ensimmäisenä kasvattina sen emän juuri muutettua kyseiselle tallille. Peilikuvassa kimo kasvoi kahden vuoden ikään saakka, ennen tallin toiminnan loppumista. Nova myytiin yksityiselle omistajalle, joka koulutti tammasta taitavan yleisratsun ja aloitti sen kanssa kilpailemisen. Omistajan terveysongelmien vuoksi Nova päädyttiin astuttamaan kahdeksanvuotiaana ja sai pitkän varsaloman, minkä jälkeen omistaja päätti myydä hevosen, koska hänen oma terveytensä ei ollut parantunut toivotulla tavalla. Niin Nova päätyi juuri varsaloman päättäneenä Ilvessuolle ratsastettavaksi ja myytäväksi, josta tie johti lopulta Korppiluodon ratsutilalle.
Luonnekuvaus
Perusluonteelta ihmistä kohtaan miellyttämishaluinen, mutta yleisesti leikkisä. Jätettynä oman onnensa nojaan tylsistyy helposti ja kehittää mielellään omalle arvolleen sopivaa oheistekemistä, on esimerkiksi haka avaamaan yksinkertaisia ovien ja porttien lukkoja. Ei tule toimeen kaikkien muiden hevosten kanssa, on itse vähän johtajatyyppiä eikä siedä itseään määräiltävän. Hyvää seuraa nuorille hevosille, leikkii mielellään jos ei itse joudu alakynteen. Maastakäsin sekä ratsuna toimiva hevonen, joka tottelee ihmistä hyvin, mutta kyllästyy helposti jos suoritettava tehtävä on Novan mielestä tylsä.
Sukutaulu
1-polvinen
|
|
|
|
|
|
Jälkeläiset
Kilpailut ja näyttelyt
2023
Villit - 17.06.2023 - Åland Weekend - VaB- 11/46
Villit - 25.06.2023 - Sommersolverv - 100 cm (CIC1) - 6/17, 46 vp
Villit - 25.06.2023 - Sommersolverv - 100 cm (CIC1) - 6/17, 46 vp
2022
Villit - 17.12.2022 - Seppele - VaB - 20/20, 51,097 %
Villit - 17.12.2022 - Seppele - 90cm - 20/25, 8 vp
Villit - 17.12.2022 - Seppele - 90cm - 20/25, 8 vp
Päiväkirja
04.01.2023 - Ilvessuon vuosi 2022, kirjoittanut entinen omistaja
03.01.2023 - Joulukuun kuulumiset, kirjoittanut entinen omistaja
03.01.2023 - Joulukuun kuulumiset, kirjoittanut entinen omistaja