Répétite
VH00-000-0000
© VRL-10444
Repe on virtuaalihevonen. Sitä ei ole oikeasti olemassa. |
*Satunnainen ikääntyminen
|
Luonnekuvaus
Repeä voisi kuvata parhaiten sanalla persoonallinen. Sen kanssa ei tarvitse murehtia, mitä tallilla tekisi tänään - todennäköistä on, että ori on jo keksinyt itselleen (ja siinä sivussa sinulle itsellesi) jotakin tekemistä. Yleisluonteeltaan se on herkkä, mutta siltä löytyy selvästi myös huumorintajua eikä sen kanssa kannata ottaa asioita liian vakavasti. Kovakouraisissa käsissä Repestä tulee säikky ja reaktiivinen, joka tekee hallaa molemmille osapuolille.
Ratsuna Repe on ketterä ja sulavaliikkeinen, vaikka se osaa myös sählätä jännittyessään liikaa. Sen kanssa onkin tärkeää pysyä rauhallisena ja määrätietoisena, mikäli haluaa yhteistyön sujuvan. Herkästä luonteestaan johtuen se osaa aistia ihmisen negatiiviset tunteet erittäin helposti, ja kanavoimaan ne itseensä. Jos huomaa Repen säikkyvän kaikkea mahdollista tai liikkuvan kuin liisterissä, kannattaa siis ottaa lyhyt breikki ja tarkastella ensin omia fiiliksiään satulassa ennen kuin lähtee pyytämään siltä yhtään enempää.
Esteillä Repe on helposti kuumuva tapaus, jonka vuoksi sen kanssa kannattaa keskittyä erityisesti rauhallisuuteen ja huolitelluihin lähestymisiin. Ori lähtee itse helposti kaahottamaan kohti puomirakennelmia, joten myös jarruja kannattaa opetella käyttämään kunnolla ennen estekentille siirtymistä. Kunhan tasainen tahti löytyy, saa Repe aikaan kivoja ja ilmavia hyppyjä sekä tasavarmaa suorittamista.
Koulutyöskentelyssä Repe on taitava ja se on selvästi sen tämänhetkinen vahvuus. Ori on herkästi avuilla ja keskittyy tehtäviin antaumuksella. Sen kanssa on miellyttävää työskennellä, ja samalla aaltopituudella olevan ihmisen kanssa Repe suorastaan kukoistaa kouluradoilla. Välillä vauhtia joutuu säätämään sileälläkin, mutta siitä huolimatta tämä ori on oiva työpari niin perusasioiden kuin vaativien koulukiemuroidenkin työstämisestä haaveilevalle ratsastajalle.
Hoitotoimenpiteiden aikana Repe onkin varsin hauska tapaus: sillä on aina vähän pilkettä silmäkulmassa eikä siitä saa aina selkoa, mitä seuraavaksi on tulossa. Ensimmäisenä päivänään Korppiluodossa Repe onnistui karkaamaan tallityöntekijältä, kun tämä oli unohtanut karsinanoven pari senttiä raolleen vessakäynnin ajaksi. Satuloidessa Repe saattaa ensin vaikuttaa viattomalta ja rauhalliselta, mutta ihmisen kääntäessä selkänsä alkavat harjat ja muu irtotavara lennellä pitkin hoitopaikkaa, jos ori vain niihin suullansa yltää. Repen lempipuuhaa onkin hamuilla turvallaan ihmisten hiuksia ja lepuuttaa päätään kavioitansa putsaavan ihmisen selän päällä. Eläinlääkäri ja kengittäjä ovat usein vain nauraneet Repen hupsutteluille, sillä omista jekuistaan huolimatta se antaa hoitaa itsensä kiltisti. Lastatessa Repe on hieman epävarma, mutta heppakaverin ollessa läsnä sekin sujuu moitteettomasti.

Sukutaulu
evm-sukuinen
|
|
|
|
|
|
Jälkeläiset
---
Kilpailut ja näyttelyt
2023
2022
08.02.2022 Speedbay Racetrack, maiden 10.5f D, 3/3, 3 600 v€
09.02.2022 Speedbay Racetrack, maiden 9.5f D, 3/3, 3 600 v€
14.02.2022 Speedbay Racetrack, maiden 12f D, 3/3, 3 600 v€
16.02.2022 Speedbay Racetrack, maiden 9f D, 2/3, 5 400 v€
20.02.2022 Briarwood Stables, maiden 9f D, 4/5, 1 600 v€
22.02.2022 Briarwood Stables, maiden 9f T, 1/3, 8 000 v€
23.02.2022 Speedbay Racetrack, allowance 10f D, 1/3, 19 000 v€
21.05.2022 Briarwood Stables, G3 11f D, 3/4, 24 000 v€
08.06.2022 Briarwood Stables, G3 9f D, 5/5, 6 000 v€
09.08.2022 Valmarya, G3 9f D, 4/4, 10 000 v€

Päiväkirja
---