Skinnende
VH00-000-0000
Skidi on virtuaalihevonen. Sitä ei ole oikeasti olemassa. |
*Satunnainen ikääntyminen
|
Luonnekuvaus
Skidi on yhteistyöhaluinen ja miellyttävä hevonen, jonka kanssa arki sujuu ongelmitta muutamista orimaisista luonteenpiirteistä huolimatta. Tämän pystyharjan kanssa voisi lähteä vaeltamaan vaikka Lappiin asti ilman huoltakaan siitä, että se jättäisi ratsastajansa pulaan. Vaikka ilmaisia lounaita ei tämän orin kanssa tule olemaan, on se oikean ratsastajan kanssa oikein pehmeä ratsu, niin sileällä kuin esteilläkin.
Ratsuna Skidi osaa olla vauhdikas, mutta saadessaan keskittyä täysillä tiettyyn tehtävään kuoriutuu siitä esiin oikea työmyyrä. Oikeassa moodissa alkaa orin askellajeista löytyä lennokkuutta ja hypyistä ilmavaraa, mutta liian epämääräisen ratsastajan kanssa se lähtee helposti viemään - tämän vuoksi onkin tärkeää, että avut ovat selkeät ja ihminen tietää, mitä tehdään ennen kuin Skidi ehtii turhautumaan.
Esteillä Skidistä saa varmajalkaisen ja rehellisen työkaverin, joka veisi ratsastajansa vaikka kuuhun, jos pystyisi. Se osaa taitavasti korjata heikon lähestymisen tai yhden laukka-askeleen heiton itsekseen, mutta osaa myös järkevänä hevosena kertoa hyvin näkyvästi, mikäli ratsastaja mokaa kunnolla. Ehkä estelaukkataustastaan johtuen Skidi syttyy maastoesteillä aivan erilailla kuin aitojen sisällä, joten jos haaveilee itselleen kokenutta estehevosta maastoradalle, on tämä vuonohevosori oikein sopiva kandidaatti siihen.
Kouluradoilla Skidi on tasainen suorittaja; sopiva aloittelevan kouluratsastajan ratsu. Sen kanssa työskentely sileällä on hyvin opettavaista - jos annat epämääräisiä ohjeita, saat myös epämääräisiä suorituksia. Kaikki kolme askellajia ovat pehmeitä ratsastaa, mutta siirtymiset ovat usein melko kaukana sulavasta.
Hoitotoimenpiteiden aikana Skidi osaa käyttäytyä ihmisiksi, mutta silloin tällöin levottomuus ottaa vallan, ja erityisesti satulointi voi olla haastavaa hevosen vain pyöriessä ympäri karsinaa. Tämän takia onkin hyvä idea sitoa Skidi aina kiinni satuloinnin ajaksi, mikäli se vaikuttaa olevan vähän muissa maailmoissa. Eläinlääkäri- ja kengityskäynnit ovat aina sujuneet ongelmitta. Taluttaessa se saattaa helposti jyrätä päälle ja jumittaa tammojen läheisyydessä, jos taluttaja on epävarma tai muuten vain kokematon orien käsittelijä. Lastaus on Skidiltä sujunut aina hyvin, ja yksin matkustaminenkin on sille jo tuttua.

Sukutaulu
evm-sukuinen
|
|
|
|
|
|
Jälkeläiset
---
Kilpailut ja näyttelyt
2022
23.02.2022 Speedbay Racetrack, maiden 2f T 1 estettä, 5/5, 0 v€
12.06.2022 Cour du Fou, maiden 3f D 2 estettä, 2/4, 1 200 v€
02.08.2022 Speedbay Racetrack, maiden 6f D 4 estettä, 2/3, 900 v€

Päiväkirja
---